MargaretaBlafield

Sunnuntai-illan hurma

Täyden työpäivän jälkeen; aamupäivällä tein tätäkin vapaaehtoistyötä,iltapäivällä opiskelin monta tuntia ystävällisen uuden ystäväni opastuksella tämän läppärin parempaa käyttämistä.

Sitten syötiin hänen perheensä kanssa sitä lihattoman lokakuun kasvishernerokkaa. Hyvältä maistui edelleen.

Noudatettiin Heikki Karjalaisen neuvoa ja vältettiin hapanleipää. Syötiin vaaleata “maalaisleipää”

paahdettuna .

Piipahdin viideltä naapurin luona, kun en ollut eilen selänpesijänä saunassa . Hän oli notkeana selvinnyt hyvin itsekin.

Sovittiin, että tulen kuuden jälkeen katsomaan taitoluistelua , ohjelmassa oli miesten yksinluistelu

ja meille molemmille mieluisa jäätanssin finaali Detroitista.

Oli niin paljon höpöteettävä, ettemme juuri kiinnittänyt huomiota toinen toistaan kauniimpiin nuoriin miehiin.

Pukutrendi on vaihtunut ja yksinkertaistuntut tyylikkäämmäksi . Erityisesti miellytti  pitkä solakka mies, mistä lie, mustissa housuissa ja poltetun oranssin värisessä yläosassa,joka suoritti ohjelmankin tyylikkäästi.

Ehdimme tapellakin, mutta nahistelu loppui kun alkoi jäätanssi, johon keskitimme huomiomme. Kauniita nuoria oli ihmisiä eri puolelta maailma, joiden taitavat liikkeet sointuvat yhteen sulavasti.

Vaikka meillä on hyvinkin erilainen pukeutumistyyli olimme yksimielisiä asuistakin ja, että vähemmillä koristeilla yhdenkin naisen turkoosi puku olisi ollut parempi.

Kyllä ihminenkin voi olla parhaimmillaan kaunis  totesimme , niin suloinen nättiin minimekkoon pukehtunut vaaleaihoinen tyttönen.

Pisteet eivät juuri kiinnostaneet ja tulosluetteloon emme perehtyneet, kiinnitin vain huomiota, että pari USA:sta voittivat.  He olivatkin varsin taitavia.

Lähtiessämme naapuri sanoi, että olipa virkistävää kun sai vähän riidelläkin.

Ystävyytemme eivät pienet erimielisyydet horjuta.

Vähän ajan perästä soi ovikello. Olin unohtanut puhelimeni lataukseen.

“No, mitä varten et tuonut saman tien, ettei minun olisi tarvinnut rampata ylös hakemaan”, ihmettelin.

“En minä uskaltanut koskeakaan siihen” sanoi mummo jonka parvekkeella pelarkuut rehoittavat edelleen hehkuvan punaisina.

Taitaa olla jokin erityinen pakkaskestävä laji.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (19 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ensi vuonna taidan napata pistokkaita niistä pelargonioista omalle parvekkeelleni.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

- “En minä uskaltanut koskeakaan siihen” sanoi mummo jonka parvekkeella pelarkuut rehoittavat edelleen hehkuvan punaisina.

Wou!

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

En yhtään ihmetellyt.
Mutta mun kukkani jäävät välillä hoitamatta, vaikka tänä vuonna köynnöskrassit jonkun aikaa kiipeilivät somasti pihlajakeppejä pitkin. Kukkia ja lehtiä voi syödäkin, mutta en raaski.
Kulemma meinaat muuttaa kaupunkiin josta äidinäitini on kotoisin. Siinä kirkossa on saarnannut hänen isänsä. Minusta se sivummalle siirrettu vanha alttaritaulu on vaikuttava.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Jos ei raaski syödö krassin lehtiä tai kukkuia voi hyödyntää siemenet.

http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/77160/Kapr...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #10

Krassiin lehtiä olen kyllä pilkkonyt joskus salattiin.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #10

Taitavat välillä mennä ristiin ohjeet ja kysymykset. Kiitos krassinsiementen säilömisen reseptistä.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Sivummalle siirretty? Tarkoitatko kuitenkin Ekmanin alttaritaulua Jeesus kirkastusvuorella?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #11

Nimenomaan en tarkoita, vaan se mikä oli ennen, muistaakseni sisäänkäynnistä vasemmalle puolelle keskilaivaa.
Harmaasävyinen synkkä, okein körttiläishenkinen. Kärsimyksen kasvot.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Krassin siemenetkin käyvät kapriksista, mutta pitää löytää vaan ohje.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #13

Linjat piruilevat mulle, just kun lähetin ohjeen yhteys katkes. meni kai taivaan tuliin, eikä ole edes kopio ko oli mielestäni niin yksinkertainen juttu että lähetin suoraan alustalta, ei pitäis tehdä. saat myömmin jos tarttet.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen Vastaus kommenttiin #14

Laita vaan ohje tulemaan, kun ehdit. Nyt ei isompaa hätää, kun vasta ensi vuonna on taas krassinsiemeniä käytössä, toivottavasti.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #17

Kui ison määrän krassinsiemeniä laittaisit, ja kai joku ohje löytyy netissäkin. ei se sen kummempi kuin tavallinen etikkaliemi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Milloin muutatte, kutsutko tupaantuliaisiin.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Varmasti. Mutta pitää odotella ensin pari kuukautta.

Alexius Manfelt

Ari, otit esille todellinen timanttisanonnan Margaretan hienosta tyäpäivästä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Huomenta Aleksius, olet herännyt jo!
minä olen kerennyt jo pukeutumaan ku pitää mennä mittauksiin, ne on kyllä jonkinmoista suuntaa antavia, eikä pelkkää humpuukia.
Pohdin juuri laittaisinko ne punaiset kotimaiset jolla pärjäsin Aulangolla, mutta täällä on sellainen lonkkamurtumakeli että tarttisin hyvät pitopohjakenkäni varastosta, mut avain om hukassa, ei sentään minun toimesta , koska niiden paikka tiedän samoin kuin passin ja hammasharjan että tarvittaessa lähden vaikka lentoon.
Siis taidan laittaa hieman liian isot sandaalit, löysin ehjät villasukatkin niihin, niissä on pitävä pohja.
Uutukaiset palmrothin nilkkurit voin laittaa jos pohjoisesta tullessa joku kertaa joutaisit Tampereelle vastavierailulle. Mennään kuuntelemaan Tampereeen filharmoonikkoja, eläkeläiset pääse kohtuullisen edullisestikin, mutta nykyisellä telkkariverolla olisin saanut kausikortin.
Mutta kullannuppuseni, sinähän se timantinhioja olet, minä pikkasen röprelelöisiä himmeästi hohtavia raakun helmiä viskoilen satunnaisesti erinäisille sovinistisiollekin.
Mut sitä ei lapin Hemmo ole, suosittelen sinullekin hänen pornojuttunsa!
meinasin jotain englanniksi, onhan sekin sentään sivistyskieli mutta
sanon vain:
con amore!

margareta

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Sunnuntai-illan hurma, sehän on tarttuvaa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Päästitkö jo rakkaasi nukkumankin?
pitääkö sun odottaa aamuun että pääset odotusmahdollisuuspuhelimeen vai kävelikö laukkusi takaisin?
Suosittelen Hemmon pornopalsta.
Miten sinä sen määrittelet: oletko saunassa pornahtava.
Jotkut miehet on simossia, etten oikein ymmärrä jos stondaa kun kaivelee omaa napanöytäänsä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Lauantaiaamun surma huonosti nukutun yön jälkeen.

Kirjoittajan suosituimmat Puheenvuoro-palvelussa

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset